Tosi aktiiviseks kävi taas kirjottaminen, eikös ^^''? No, yritetääs muistella näitä viimepäiväsiä tapahtumia, vaikka ketään tuskin pahemmin kiinnostaa~
No, Cene kävi meillä kyläilemässä viimeviikolla, mutta siitä nyt ei pahemmin
mitään kirjotettavaa saa irti. Käytiin kaupassa osteleen karkkia ja sipsiä jne.
Sitten tokikin piirreltiin ja hilluttiin vaan meillä.
Ja toi juhannuskin on aika tylsää kerrottavaa, mutta yrittäkää ihmiset kestää.
Perjantai 22.6
Oltiin koko päivä hyvin yksinkertaisesti kotona.Löhöiltiin, siivoiltiin, ja sanunottiinkin.
Ja meikä pelaili Rayman 3:osta.Pääsin jo aika pitkälle, jumitin vaan aika ärsyttävään kohtaan mistä en meinaa millään päästä eteenpäin ;n;.
Ja toi siivoaminen oli kyllä yhtä tuskaa ;__;.
Vaikkei omassa huoneessa paljoo mitän siivottavaa ollukka niin silti.Oli vaan niin rätti jo ennen totaki, että voimat alko oleen jo aika vähissä.
Mutta saunassa sai onneks keräiltyä itteensä taas vähän uutta energiaa!
Saunan jälkeen iskä sitte grillaili tossa terassilla, jonka jälkeen tietty syötiin niitä ruokia mitä oli grillattu.Sielä oli jotain paprikaa(kahtakin sorttia muistaakseni), munakoisoo, kesäkurpitsaa, makkaraa, pekonipalleroita(en tiedä mikskä noita pekonipalloja oikeesti sanotaan, mutta hyviä ovat :D), ja siihen lisäks oli ananasta =u=.Noms.
Hyvää siis oli! Sitten vaan...oltiin.Ja löhöttiin.Porukat katteli leffaa, ite roikuin taas koneella.
Veli tais olla kaverillansa...ei muista.
Mutta ei mitään kummempaa siis sille päivälle >D.
Lauantai 23.6
Mila tuli käymään, ja oliki melki kokopäivän meillä majailemassa.
Tuli siinä heti aamusta ja lähti käppäileen kotia kohti vähän illemmalla.
En enään muista mitä tehtiin, mutta tavanomasesti varmaan piirreltiin *u*.
Käytiin ehkä ulkonaki.Lenkillä?Pelattiin ainaki Cave Chaos:ia!
Vai olikohan se lauantaina ;__;.
Ei kyllä oikeesti vaan muista ono. Dementia iskee.
Pyydän nöyrimmin anteeksi.
Sunnuntai 24.6
Eipä tosta sunnuntaistakaan oikein oo mitään kerrottavaa :/.
Paitsi, että(tääkin varmaan tulee kaikkia kiinnostaan)!Rupesin muistaakseni tossa iltapuolella kattoon random ihmisanimea nimeltä Higurashi no naku koro ni :3.
Salmilta tää idea itseasiassa lähti, koska hän kirjotti deviin kyseisestä sarjasta ihan pikkuruisen selostuksen ouo.Joten kiitokset hänelle :D.
Vertah òuó.Ja aika...sekottava sarja kyllä kokonaisuudessaan >D.Ei yhtään tiiä, että mitä tapahtuu ;__;.Itekki putosin kärryiltä pari_sataa_kertaa.Mutta lopulta sai tapahtumat johonki järjestykseen, ettei ihan pihalla ollu kuiteskaan lopuinviimein.Että mahtavaa, mahtavaa!
Vielä kaksi kappaletta niitä jaksoja olis kattomatta, mutta ken tietää millon jaksan neki kattoo.
Ja sain samaisena päivänä aloteltua uudelle hahmolleni Hyai:lle esittelykuvaa!
Nyt se on jo kivasti valmis ouo.
Kirjotetaan nyt vielä tästäkin viikosta, niin saatte tappaa ittenne tylsyyttävällä tekstillä 'u'.
Maanantai 25.6
Heräilin aamulla siinä joskus kymmenen maissa, tassuttelin alakertaan syömään aamupalan ja vaihdoin päivävaatteet päälle.Eli päivä alko varsin normaalleilla rutiineilla.
No sitten vaan istuskelin koneella kattelemassa Higurashi no naku koro ni-animesarjaa aika pitkänki aikaa.Pääsin melkein loppuun, mutta sit piti antaa niskakivulle periks.
Muistelisin etten tehnyt sinä päivänä kauheesti mitään muuta ihmeellistä.Söin, sitte tuli veliki jo kotiin.Ja...no ihan iltamyöhällä tuli vieraitaki!Äiskän sisko(käsittääkseni)ja hänen lapsenlapsi, Lumi.
Kolme ja puolivuotias on tämä pikku pallero.Ja herranjumala, se oli yhtä energinen niinku aina ennenki>D.Eli ihan julmetun vilkas ja leikkisä.Ihan ku olisin selittämässä jostain koirasta, mutta lapsesta puhun >3<.
Eli leikin sen kanssa siinä illalla, kun olivat ensin ovesta sisään astuneet.
Little Pet Shop:eilla sain lapsosen ajan kuluun aika messevästi.Tosin välillä piti itekki uskaltautua niiden otusten sekaan pläräämään ja leikkimään.
Nuoret passitetaan aina lastenlikoiks!
Mutta olihan toi kuitenki ihan mukavaa.
Tiistai 26.6
Heräilin vähän aikasemmin kun maanantainaa, varmaan jossain yheksän maissa.
Lumi ja 'mumma'(tolla nimellä Lumi yleensä kutsuu meikäläisen tätiä Tarjaa :D)
heräs muistaakseni vähän sen jälkeen kun iskä ja meikä oltiin noustu aamupalalle.
Sitten siitä iskä häippäs töihin, ja me lähettiin kolmistaan kaupungille!
Bussilla tietty.Käytiin Sorsapuistossa ruokkimassa sorsia.
Siellä puiston puolella oli semmosia häkkejä, missä oli erilaisia lintueläimiä
kuten kanoja, ja muutama riikinkukkoki osu kyllä hyvin silmään.
Riikinkukot on oikeesti valtavan kokosia kun ne aukasee pyrstönsä!
Niistä pyrstösulista lähti semmonen suriseva ääni, ku se värisytti niitä.
Ihastuin yhteen semmoseen pikkuruiseen kanaa, jolla oli höyheniä jaloissaki!Tosin en nähny sitä hirveesti, koska ne kaikki muut kanat/kukot kiusas sitä >:C.
Ilkeitä otuksia olivat.
Sorsien ruokkiminenki oli kyllä hauskaa!
Vaikka osa leivistä meni kyllä lokeillekki, köh köh.
Ne näytti niin anovilta ono.Että oli sitte pakko heittää vähä niillekki *u*.
Oli siinä sit yks pieni naakkaki kaikkien muiden isompien elukoitten joukossa.
Se oli vaan niin pieni, ettei sille saanu oikein annettua leipää ku ne lokit vei aina kaiken raukan nenän edestä 'n'.Mutta sorsat ja lokit näytti kerrassaan tyytyväisiltä, vaivatta saatiin meneen pussillinen leipiä <D.Sit mentiin Lumin mieliks siihen Sorsapuiston leikkipuistoon.
Siellä oli semmonen iso, sinisistä köysistä rakennettu kiipeilyteline, mikä oli oikeesti yllättävän korkee.Kiipesin sinne huipulle, ja pitkällehän sieltä näki.
Sit jatkettiin matkaa ja käytiin hesessä syömässä.
Siitä sitte bussilla kotiin, jälleen leikkimään.
Keskiviikko 27.6
Heräiltiin kaikki suunnilleen samoihin aikoihin, eli siinä vähän ennen yheksää.
Syötiin, pukeuduttiin, ja leikin vielä vähän aikaa Lumin seurana.
Sitte niiden pitiki jo lähtee kotiin, joten heitettiin siinä pari sanaa ja halit.
Tarja osti mun vanhat tennarit.Sanoin kyllä etten tartte rahaa, mutta hän tunki ne väkisin käteen.En nyt sitte viittiny takasin niitä sysätä niin pidin ittelläni ^^''.Ostan jotain järkevää -u-.
En oo sit koko päivänä muuta tehnykkää kun siivonnu, ollu koneella ja syöny.
Koko lattia revitään auki yläkerrasta, joten ainaki mun huoneesta pitää siivota kaikki.Kirjaimellisesti kaikki.Kaapit, hyllyt, lokerot.Kaikki |D.
Eli tässäpä onki nyt pikkusen tekemistä.Miljoonamäärin tätä rojua kun satun omistamaan :/.
Mutta kyllä tää tästä lähtee, jaksais vaan ruveta kunnolla järjesteleen kamoja laatikoihin niin ei tarttis sit tuskailla päivätolkulla.
Maanataina olis tarkotusta lähtee junalla Keuruulle!
Jännitän tavallaan ihan hirveesti, mut toisaalta en sit ollenkaan.
En oo meinaan ikinä kulkenu junalla ._.
Ja nyt pääsisin kulkeen sillä vielä yksin *u*.Iskä saattais asemalle, ja Tarja tulis Keuruun pysäkillä vastaan.Ois kyllä kauheen kivaa päästä sinne!
Sitten torstaina tulisin takasin kotiin.
Sori aika sekava postaus, mitä kukaan tuskin jakso edes lukee D:.
Mutta kiitos niille, jotka jaksoi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti