Tänään on ollut suoraan sanottuna varsin mauton päivä.Tai ei nyt voi sanoa, että täysin tylsää olis ollut tai mitään.Mutta en oo tehny mitään tavallisesta poikkeavaa.Piirrelly, kuunnellu musiikkia, istunu koneella, käyny lenkillä(mikä olikin ainut asia mikä poikkee normaalista päiväjärjestyksestä, hehe).
Joten, koska en oo tehny mitään kuulemisen arvosta, ajattelin kertoa vähän näistä tulevista tapahtumista/muista asioista.
Suunnitelmia mulla ei liiemmin ole kesälomalle, ainakaa tänne alkupuolelle ^^.
Tän viikon aattelin vaan oleilla kotona, kattella jotain leffoja, piirrellä ja oottaa vaan lungisti.
En ole tehnyt mitään kummoista, sitten sen jälkeen kun kesäloma alko.
Ensi viikolla ois kuitenki Cene/Mila tulossa mahdollisesti yökylään, jota jo odottelenkin innolla*3*.
Vaikka asiasta ei olla vielä varmoja, pitäis vähän tota äiskää tässä taivutella.
Mutta uskon että muutaman koiranpentuilme episodin jälkeen saan sen aivot sulatettua OuO.
Joten, ensiviikko on lähinnä hengailua Milan kanssa.Ajattelin, että vois keksiä jotain vähän mielekkäämpää tekemistä kun vaan piirtämistä ja juttelua, koska siinä tuppaa useinmiten tylsistyyn helposti.
Sitten seuraava hiukan auki oleva suunnitelma olisi se Animecon.Iskä on sieltä jo mökinkin varannut, vaikka äiskältä ei olla kysytty mitään>D.Mutta ei, mullehan tää omatoimisuus kelpaa, kunhan pääsisin sinne coniin^^.
Siellä liikuskelenkin sitten Cenen/Milan seurassa, ihan näin alustavana tietona kertoilen.Sitten sieltä luultavasti matka jatkuisi Ouluun ja oulusta ehkä vielä iskän siskon tykö.Muita kummoisempia suunnitelmia ei vielä ole ainakaan lukkoon lyötyinä.Lukuunottamatta pelkkää kotona homehtumista, siitä tulee vakiotekeminen tälle kesälle:D!
Hyvin randompostaus näin alkuun, mutta tuskimpa tuo ketään risoo OuO.
Jees~ Kiva blogi sulla - tulin kommentoimaan :D Ja sähän tulet Animeconiin, mä moikkaan sua mikäli sut tunnistan siellä.
VastaaPoistaKiitos, vaikka eipä tää mitenkään kummonen ole OuO.Kyllä tuun Animeconiin, ellei tuu mitään sairastumista tai muuta vastaavaa estettä.
PoistaOtan kyllä jonkunmoisen nimikyltin sinne sitten mukaan!